Vuosien varrella olen kehittänyt tai lainannut muutamia hyviä ruokareseptejä, joiden arvelen koituvan myös Teidän nautinnoksenne. Niinpä laitan ne jakoon tänne blogiini, ja ovatpa sitten tallella itseänikin varten - netti kun pysyy mukana matkassa varmemmin, kuin kasa hajanaisia paperilappuja, köksäkirjan marginaalihuomautuksista puhumattakaan.

Ruoanlaittotaitoni liikkuvat akselilla liha-kasvis. En ole oikein innostunut pelaamaan jauhojen kanssa, paitsi kun niitä käytetään suurustamiseen. Leivontatouhu tuppaa yskittämään.

Onnistunut maustaminen on ruoanlaittoni perusta. Mausteiden on sovelluttava paitsi maustettavaan ruokaan, myös toisiinsa. Yksi mauste ei useinkaan toimi sellaisenaan, vaan tarvitaan muita mausteita vaikutusta tasapainoittamaan. Aivan suinpäin ei - ainakaan alkuun - kannata mausteita lähteä kokeilemaan, vaan noudattaa muiden resepteistä anastettuja linjoja. Sitten, kokemuksen myötä oppii tietyt periaatteet maun säätämiseksi haluttuun suuntaan.

Maustamisessa noudatan seuraavia linjoja (muutamia tyypillisiä mausteita/yrttejä sulkeissa):

  1. "Suomalainen" (tilli, maustepippuri, katajanmarjat)
  2. "Eurooppalainen/välimerellinen" (persilja, rakuuna, salvia, timjami, basilika, oregano, rosepippuri, paprikajauhe, etikat)
  3. "Tex-Mex" (jeera, chili, kaakao, cayenne, paprikajauhe)
  4. "Kiinalainen/thai" (inkivääri, chili, sitruunaruoho, osteri/kala/soijakastike, sitruuna)
  5. "Intialainen" (juustokumina, chili, sarviapila, tähtianis, kurkuma, korianteri, kardemumma)
  6. "Slaavilainen" (tilli, venäl.rakuuna, etikat)

Kaikissa linjoissa käytän yleismausteena suolaa, musta- ja valkopippuria sekä sokeria. Sokerin asemesta käytän usein vaahterasiirappia, joka antaa erityisen pikantin lisän tulisesti maustettuihin ruokiin.

Kotimainen rypsiöljy on hyvä neutraalin makuinen perusöljy, mutta oliiviöljyn kannattaa olla laadukasta, esimerkiksi keittiöelämää -liikkeessä kaupan olevaa Dauro -merkkiä. Väkiviinaetikka on hyvä perusetikka, mutta esimerkiksi balsamicon laadusta ei kannata tinkiä, vaan kannattaa ostaa samaisesta erikoisliikkeestä kunnon balsamicoa sopivan kokoinen puteli.