perjantai, 12. tammikuu 2018

Kanipata, ensi kokeilu

  • 1 nyljetty kani 1,5 kg
  • 1-2 porkkanaa
  • 1-2 sipulia
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 kasvisliemikuutio ja 0,5 l vettä
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • 1 tl timjamia
  • 1 tl rosmariinia
  • 1 tl mustapippuria myllystä
  • 1,5 tl sinappia, dijon
  • 1-3 tl suolaa lisätyn nesteen määrästä riippuen

Voitele kani öljyn, valkosipulin, timjamin, rosmariinin ja mustapippurin seoksella ja jätä maustumaan jääkaappiin yön yli. Hiero aamulla pintaan 0,5 tl suolaa ja anna maustua vielä muutaman tunnin ajan. Ota kani odottamaan huoneenlämpöön n.1h ennen kypsentämistä. Kuullota palastellut porkkana ja sipuli voissa pannulla ja täytä kani näillä. Valmista kasvisliemi ja lisää siihen sinappi. Valitse valurautapata kanin koon mukaan sopivaksi, siten että kani puoliksi peittyy, kun lisäät kasvisliemen. Lisää tarvittaessa vettä ja vaikka muutama sipuli ja porkkana. Vettä lisätessäsi muista lisätä vastaavasti suolaa. Kypsennä 200-asteisessa uunissa kannen alla, kunnes kani on kypsä (1,5h). Ota pata uunnista, katkaise saksilla etu- ja takakoivet ruhosta ja siirrä toiseen kattilaan. Nyhdä sitten haarukalla ruhosta loppu liha irti ja siirrä kattilaan. Kaada liemi kattilaan lihojen sekaan. Tarkista vielä suola tässä vaiheessa. Anna lihojen hautua kattilassa pienellä teholla sen aikaa, kun perunat kiehuvat kanin kaveriksi.

lauantai, 15. huhtikuu 2017

Parempi punaviinikastike

  • 5dl punaviiniä (Shiraz)
  • 5dl lihalientä
  • 2rkl balsamiviinietikkaa
  • 2rkl voita
  • 1 sipuli
  • 1 porkkana
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 10 kokonaista mustapippuria
  • 2 laakerinlehteä
  • 1/2rkl kuivattua rosmariinia
  • 1rkl kuivattua timjamia
  • 3/4rkl sokeria
  • 1rkl vaahterasiirappia
  • 1tl mustaherukkahyytelöä
  • 1rkl Maizenaa pieneen määrän vettä

Kuori juurekset, pilko isoiksi lohkoiksi ja paista väri voissa pintaan. Lisää punaviini, lihaliemi, etikka ja mausteet. Keitä kokoon pienellä lämmöllä 45min. Siivilöi toiseen kattilaan ja keitä kokoon vielä 30min välillä sekoittaen. Lisää sokeri ja siirappi. Suurusta Maizenalla ja lisää lopuksi mustaherukkahyytelö.

sunnuntai, 18. toukokuu 2014

Nokkoslätyt

  • Kaksi hanskallista 10-15cm korkuisia nuoria nokkosia (ryöpättynä 200-250g)
  • 0,5 l maitoa
  • 1 dl grahamjauhoja
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria
  • 1/4 tl raastettua muskottipähkinää

Ryöppää nokkoset vähässä kiehuvassa vedessä (noin 1 litra) 1-2 min. Kaada vesi pois ja puristele sihdissä loput. Soseuta nokkoskakku maitoon sauvasekottimella, lisää loput ainekset ja anna turvota 15 min. Paista kuten tavalliset lätyt. Tarjoa puolukkahillon ja/tai munavoin kanssa.

maanantai, 11. marraskuu 2013

Sähköuuni-loimulohi

  • Pari lohen pyrstöpalaa
  • Hiutalesuolaa tms. sormisuolaa
  • Mustapippuria
  • Valkopippuria
  • Rosepippuria

Naka lohi jääkaappikylmänä voilla voideltuun lasivuokaan ja jauha päälle musta+valkopippurit. Hierrä suola ja rosepippuri huhmareessa yhteen ja levitä päälle. Hiosta 175°C uunissa ala-keskitasolla 30-40 min paksuudesta riippuen, jonka jälkeen grillivastukset täysille ja fisu ylimmälle lauteelle. Paista kaunis pinta. Näin toimien kala ei juuri näytä menettävän nestettään, koska kypsennystä ei aloiteta liian kuumalla uunilla. Peruna-juuresmuusin kanssa maistui parhaalta.

sunnuntai, 10. kesäkuu 2012

Madeirapihvi

  • 500g Naudan grillipihvejä, maustamaton
  • 0,5dl soijakastiketta
  • 1rkl vanhaa Boal Madeiraa (esim. D'Oliveiras Colheita Boal 1984)
  • 1/2 - 3/4tl mustapippuria myllystä
  • hieman (~1/8tl) valkopippuria myllystä

Laita kaikki ainekset kulhoon, ja anna lihan maustua sopivan aikaa, voi olla yönkin yli. Laske tiskiallas puolilleen hanakuumaa vettä ja laita pihvit vedenpitävässä pussissa altaaseen noin 10min ajaksi, kunnes pihvit ovat lämmenneet - älä kuitenkaan anna niiden kypsyä - tarkkaile väriä ja sekoita pussia välillä (tällä tempulla kypsyvät nopeammin ja säilyvät mehukkaampina). Sitten vain rillaa haluamaasi kypsyyteen.